Virtuaalikennel - a sim game kennel
Yö meni sitten valvoen eläinlääkärissä. Ilta lenkki ei onnistunut ihan odotetusti.. Jaettiin porukkaa hieman osiin kun lähdettiin lenkille ja minun mukana oli Enya (Puolukanvarpu) , Effy (Catacoger Effy), Sara (Deinzense Samantekevää), Fansu (L'Amour Toujours Fire Fox ). Tytöt saivat juosta irti paitsi Enya joka olisi lähtenyt ajoon melkovarmasti (suomenajokoira) koirapuistossa sitten uskalsin Enyan päästää myös ja katselin siinnä toohaavia tollerin alkuja kun yhtäkkiä havahduin ettei Enya ollut tarhassa enää *se pirskatin ajokoira* mietin mielessäni. Tollerit uskalsin päästää irtikin, koska ne pysyi hyvin lähellä minua. Soitin Marsille ja käskin tuoda Myrkyn paikalle jonka kanssa on ennenkin harjoiteltu kadonneiden koirien etsintää. Myrkky sai nopeasti vainun ja lähdettiin seuraamaan sitä. En tajunnut ottaa pikku tyttöjä kiinni vaan ne sai juosta seassa kun sitten vähän ajan kuluttua Enya löytyi syöksyi vapaana olleet Effy, Sara ja Fansu Enyan kanssa samalle ruoka apajalle. Hyi yök mikä löyhkä sieltä tuli. Korotetulla äänellä palautui tolleri tytöt ja Enya piti hakea. Olin melko varma, että vatsat ei tätä kestä. Lähdettiin kotiin ja muutaman tunnin kuluttua alkoi tyhjennys.. Tuntui ettei tule loppua ollenkaan. Enya ei enää noussut jaloilleen ja Effykin hoiperteli. Saralta petti jalat kun se yritti kävellä. Fansu oli kaikkein parhaimmassa kunnossa. Ei auttanut kuin vuorata auto ja lähteä lääkäriin. Lääkärissä Enya, Effy ja Sara pistettiin samantien tiputukseen. Fansulle riitti pahoinvointi pistos pelkästään se kun ei ole ahne niin ei syönyt oikeestaan ollenkaan.
Kolmen tuskaisen tunnin jälkeen irrotettiin Sara letkuista ja laskettiin viereeni lattialle jossa istuin miettien miksi en pitänyt kiinni nuorisoa... Sara hengitti tasaisesti ja makasi siinnä väsyneenä, mutta ihan tyytyväisen näköisenä. Mietin kuinka kertoa tämä tapaus Effyn kasvattajille/omistajille (Batter ja Veera). Ajattelin parhaaksi olla herättämättä ja lähetin tekstiviestin jossa luki näin:
Hieman huonoja uutisia. Effy pääsi iltalenkillä syömään pilaantunutta mausteista ruokaa niin paljon, että on viidettä tuntia tiputuksessa. Hengen hätää ei pitäisi olla.
Kuudes tunti ja Effy pääsi pois letkuista. Marsi oli jo siinnä kohtaa siirtänyt Saran kotiin ja Effy jäi makaamaan lattialle. Aamuyöstä mielessä pyöri syyt tällekkin tapaukselle. Enyasta ei kerrottu mitään. Se vain makasi siellä. Effy siirrettiin kotiin eläinlääkärin kehoituksesta. Heillä oli vaihtovuoro ja he kävivät yhdessä läpi mitä yön ainaka oli tapahtunut jotta päivystäjä pääsi lepäämään. Lähdin viemään Effyä kotiin joka vieläkin hieman heikko oloinen. Sanoin palaavani tunnin kuluttua katsomaan Enyaa joka pitäisi päästä myös pois. Kävin suihkussa ja söin pienen aamiaisen kun yhtäkkiä Marsi huusi, että kaikki ei ole vieläkään hyvin. Meinasin leipääni tukehtua kun juoksin katsomaan, että Effy makaa lattialla tärisee ja oksentaa verta! Ei muuta kuin Effy autoon ja äkkiä takaisin. Eläinlääkäri epäili heti kun kerroimme mitä oli tapahtunut, että koira on syönyt myrkkyä jossain kohtaa. Vasta-ainetta myrkytykseen ja testejä otettiin. Testit otettiin myös Enyasta jolle annettiin vasta-ainetta kaiken varalta. Effy tokeni onneksi suht nopeasti (3,5h) lisää tiputusta. Mutta Enya ei palautunut. Enya oli syönyt ilmeisesti myrkkyä niin paljon enemmän ja sille aloitettiin liian myöhään vasta-aineen antaminen. Eläinlääkäri kertoi, että Enya pystyisi elämään normaalia koiran elämää ikuisella lääkityksellä (sisäelimiä oli vaurioitunut) mutta normaali Enya se ei enää olisi.
Otimme lääkkeet ja Enyan sekä lupasimme katsoa miten elämä lähtee sujumaan.
Kotiin päästyä takalaatikko avattiin jossa Enya ja Effy olivat tai no enää Effy. Enya nukkui pois luotamme ajomatkan aikana :'( ensimmäinen ajokoiramme ja karmaiseva loppu... Kyllä tuntuu pahalle!
Pistin Effystä uuden viestin, että 3,5h lisää tiputusta sekä vasta-ainetta myrkkyyn tehosi. Nyt vain yritetään päästä takaisin normaaliin arkeen ja pysytään ihan omilla kulmilla lenkillä!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste muistoissa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste muistoissa. Näytä kaikki tekstit
tiistai 27. syyskuuta 2011
torstai 20. tammikuuta 2011
Tuli on irti!!!
Uutiset: "Tuli on tuhonnut puolet isosta omakotitalosta"
Kuinka elämä voikaan muuttua yhdessä illassa? Vieläkään en ymmärrä miten tämä kaikki tapahtui ja missä osa koirista on...
Ilta alkoi normaalisti lauma oli rauhallinen ja me laitoimme saunan päälle ja istuimme alas rentoutuaksemme pitkän päivän päätteeksi 16.1. sunnuntaina... siskoni ei jäänyt saunomaan, koska hänellä oli tärkeä päivä maanantaina. Hän otti koiransa ja lähti joskus 21.30. Muutama muu ystäväni jäi saunomaan. Joskus 22.45 menimme saunaan ja 23.30 tulimme sieltä. Jatkoimme rentoa juttelua ja suunnittelua tulevalle vuodelle. Yhtäkkiä Martti alkoi olla kovin levoton ajattelin sillä olevan hätä ja päästin ovesta ulos se meni salamana pihalle ei ihan Martin tapaista, mutta en sitten kiinnittänyt mitään huomiota asiaan. Hetkeä myöhemmin alkoi palohälytin huutamaan. Kauhun sekainen ajatus peitti mielen tiesikö Martti tästä? huutelimme koiria ja pyrimme katsomaan olisiko ulko-ovesta turvallista mennä ulos. Liekit löivät hetkeä myöhemmin talon katolla ja savu nousi ilmaan. Koirat oli vaan "heitetty" pihalle. Aloimme kerätä niitä tarhoihin jotka oli turvallisen matkan päässä talosta kun tuli totuus julki... Kaikki ei ollut mukana... Marsi oli yksi vieraista jonka kanssa vietimme iltaa. Holy oli kadonnut tai se oli liekeissä..
Meidän joukosta puuttui Pipsa, Jolie ja Netjer. Huusin koiria ja yritin päästä palavan talon lähelle. Palomiehet estivät sen ja näin kun yksi miehistä kantoi koiran ruumista ulos talosta.. EI! Juoksimme katsomaan ja Holyn ruumis makasi siinnä. Marsi keräsi itsensä ja laittoi kasvattajalle viestiä, että Holy on poissa. Sen jälkeen murtui. Eikä mennyt kuin hetki kun palomies kantoi seuraavaa... Netjer oli menehtynyt. Faaraokoira jonka vertaista ei ole toista! Toivo alkoi mennä Pipsan ja Jolien suhteen. Tunteja myöhemmin kun tuli oli sammutettu tiesin toivon menneen. Halusin silti että tytöt löytyy. Palokunta pahoitteli tapahtumaa ja auttoivat etsinnöissä. Jolien ruumis löytyi. Soitin eläinlääkäriin josko hän voisi tulla hakemaan ruumiit ja tuhkata ne, asia oli hänelle ok.
Pipsaa ei löytynyt mistään. Aloin miettimään, että talo täytyy kokonaan purkaa se löytyy viimeistään silloin. Palokunta lähti paikalta. Me mietimme mihin saisimme koirat. Soitin siskolle ja kerroin tapahtuneen hän perui aamuisen menon ja lähti hakemaan osaa koirista. Me loput olimme yön hotellissa ja seuraavana päivänä vuokrasin parakki rakennuksen. Parakki tuotiin tontillemme. En jättänyt itselleni kuin Martin, Tangon, Aadan ja Vautsin kaikki loput lähti ystävien mukana maailmalle josta palautuvat ainakanaan takaisin.
Illalla lenkillä ollessa kutsuin pienen laumani takaisin koolle ja huomasin, että neljän sijaan mulla on viisi koiraa. Pipsa!!!!!!!!! Tytön rekate oli ilmeisesti päässyt takaovesta ulos, koska oli ainoastaan polttanut selkäkarvansa!!! Voi sitä onnen hetkeä <3
23.07.2009 - 16.01.2011 Ternen Joie
18.10.2009 - 16.01.2011 Faarao Netjer Man

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)